Kävelystä juoksuun - miten siihen siirrytään?

KesätaivasbySententia

Kaikki on lähtenyt liikkeelle hyvin pienistä tavoitteista, joita olen kasvattanut matkan varrella. "Pitkäkin matka täytyy aloittaa yhdellä askelella", sanoo kiinalainen sananlasku. PT Kirsi antaa ohjeeksi Kuntopiirissään, että kun pohjakunto on hankittu, mutta juoksu lajina on uusi, kannattaa jatkaa juoksun ja kävelyn yhdistämisellä. Esimerkiksi:

Lähtö: Kävely 5 min., rento hölkkä 2 min., kävely taas 5 min.

Paluumatka: hölkkää 2 min., kävele loppu 10 min.

Kiitos Kirsille hyvistä ohjeista! En ole koskaan juossut maratoonia, mutta uskon että senkin harjoittelu alkaa siitä, että korvien välissä tietää lähtevänsä juoksemaan ensin muutaman minuutin ajaksi. Kävelyn määrää vähenentään seuraavalla kerroilla ja juoksun määrää lisätään.  Itse aloitin tauon jälkeen juoksemalla 10 minuuttia suuntaan ja takaisin, koska minulla on juoksusta paljon kokemusta. Kun juoksu alkoi sujua, pidensin matkan viiteentoista minuuttiin,  ja juoksin osan matkaa myös takaisin. Matka pysyi aika pitkään samana, koska halusin löytää juoksuun myös sitä tunnetta, että selviydyn tästä matkasta hyvin edestakaisin, ja että juokseminen on kivaa!

Suorituskeskeisen ihmisen sudenkuoppa aukenee allekirjoittaneelle heti, jos ei ole valmista ohjetta: miten tästä eteenpäin?  Kuinka paljon ja minkä verran pitää juoksua lisätä ja kävelyä vähentää? Ei hätää! Avuksi voi ottaa myös My Asics -juoksuohjelman! Sen voi ottaa mukana kun jaksa juosta esimerkiksi 15 minuuttia. Netissä oleva ohjelma laskee sopivan harjoitusohjelman kunkin käyttäjän lähtötason ja tavoitteiden mukaan! Itse valitsin ohjelmaan 2 lenkkiä viikossa ja pohjakunnoksi ilmoitin 5 km 38 minuutissa. (Ei hävetä, koska puoli vuotta sitten juoksin 0 km 24 tunnissa ;) ) Melkeinpä tekee mieli lähteä saman tien lenkille, mutta ohjelma sanoo, että tänään on lepopäivä! ;) Matkan mittaamisessa käytän apuna Sports Trackeria ja käsivarteen kiinnitettävää koteloa, johon älypuhelimen saa kätevästi säältä suojaan.

Itse sain tällä viikolla kokea sen ihmeen, että aiemmin asettamani 15 minuutin juoksuetappi tulikin vastaan ihan yllättäen. Olin tosin jo ennalta virittänyt päätäni siihen asentoon, että voisin pidentää matkaa. Helle ei ollut kuumimillaan ja juoksi kulki kohtuullisesti, vaikka mistään liitämisestä ei voikaan vielä puhua. Päätin jatkaa vielä 10 minuuttia eteenpäin leikkipuistolle saakka. Tämä on alle sen, minkä olisin juossut edestakaisin vartin etapille ja kotiin. Edistystä! Puistossa huilasin pienen leikkitauon ajan ja lähdin sitten paluumatkalle, juoksin koko matkan. Sportstrackeriin kertyi 6,28 km, uskomatonta!

Juoksijalle myös tunnekokemus on tärkeä mittari! Aluksi juoksin vain kerran viikossa, koska harrastan lisäksi muitakin lajeja ja joogaa lihasten palauttamiseksi. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tehdä mieli lisää, koska endorfiini on niin mahtavaa! 5 km lenkki on luvassa ohjelman mukaan vasta viikon päästä. No, nyt on juhannus aikaa virittääajatukset loman kautta juoksukuntoon, se on jo puolet työstä ja kaikki meinaamisesta! MyAsics ohjeistaa lenkin näin: "Juokse hölkkävauhtia. Hidasta vauhtia, jos se tuntuu liian nopealta. Tämä harjoitus kehittää juoksemisessa käytettäviä lihaksia kevyesti. Yritä arvioida omaa kuntoasi tämän harjoituksen aikana. Jos aiot juosta seuraavaksi nopeamman lenkin, juokse harjoituksen viimeinen kilometri hieman nopeammin." Maltan tuskin odottaa!

Jouhevaa juhannusta!

Toivottaa

Hanna ja lenkkarit

 

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti