erityisen herkkä

Herkän ihmisen elämänpoluilla

sensitiveTänä kesänä olen saanut nähdä uuden ihmeen, vastasyntyneen pienen kummipoikani. Pienessä ihmisessä on niin paljon mahdollisuuksia, elämä on avoin ja edessäpäin. Ihmeellistä on myös se, kuinka lapset kehittyvät omien edellytystensä mukaisesti ja oppivat asioita itsestään ja ympäristöstään tutkimalla.

Opisellessani yliopistossa eriyispedagogiikan asiantuntijakoulutuksesa pohdin usein, että sitten kun minulla on aikaa, haluan alkaa koota ajatuksiani ja tietoa vaihe vaiheelta ymmärtääkseni kokonaisvaltaisemmin erityisesti herkän lapsen leikin ja oppimisen kehitystä, perimässä saatuja persoonallisuuden piirteitä unohtamatta. Yhä enenevässä määrin saatavillamme on tietoa siitä, miten lasten kehitystä voidaan seurata ja turvata neuvolaseurannan avulla. Kaikkea ei kuitenkaan tavoiteta mittareilla ja joskus laajemman ymmärryksen avulla voidaan helpottaa erilaisen lapsen ja hänen vanhempiensa emotionaalista kuormitusta, jota mittarit harvoin tavoittavat.

Tilaa syöte RSS - erityisen herkkä