lapset

Koiran koulutusta: kun vauva tulee koirataloon

koira, vauva, espanjanvesikoiraPari vuotta sitten, koiran ollessa puolitoistavuotias rasavilli, perheeseemme odotettiin vauvaa . Ennen vauvan syntymää etsimme tietoa siitä, kuinka voisimme edesauttaa mahdollisimman sujuvan uuden tulokkaan ja lemmikin yhteiselon.

Hyvää oloa suorittamatta, kuntoiluun jatkuvuutta luovuttamatta.

toukokuu

Takanani on liikunnallinen viikko: olen joogannut salilla ja AVAn Namaste -joogan äärellä, kävellyt 6 km vaunulenkin kirpputorille, korvannut väliin jääneen lauantailenkin jälkikäteen 40 minuutin juoksulla, lähtenyt lihaskuntotunnille, mutta päätynyt Body Combat -tunnille ja raahautunut perjantaina vielä tekemään valmentajan suunnitteleman kuntosalitreenin. Tavallisesti saan kuntoilusta hyvää energiaa ja endorfiinia, mutta tällä viikolla palasin salilta takasin entistä uupuneempana. Ahnehdin kuntoilua liikaa, ja koska elämässäni on kuntoilun lisksi paljon muitakin energiaa vaativia asioita, en ehdi palautua. Opetus on, että on hyvä ymmärtää, mikä on itselle ja omaan elämäntilanteeseen nähden sopivasti liikuntaa.

Tsemppikerho: lauantailenkit järvelle ja puroparatiisiin

purotKuulun niihin ihmisiin, jotka saavat  suurimman mielihyvän lyödessään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Joskus voi olla vaikeaa repäistä vuorokaudesta itselleen sellaista siivua, johon mahtuisi mahdollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnista ja siirtää  suorituslistalla jokin muu tehtävä alemmalle prioriteettitasolle.

Tilaa syöte RSS - lapset