Vekku-perro

Juhannus 2011

Oltiin juhannuksena serkun luona kyläilemässä. Heillä on kaksi saksanpaimenkoira narttua. Seri on vanhempi ja Karkki on muutaman kuukauden Vekkua vanhempi. Leikit tuntuivat sujuvan kohtuullisen hyvin yhteen vaikka Seri alkuun ei oikein antanut nuorempien riehua.

Ensin päästettiin Vekku ja Seri leikkimään kahdestaan ja Serikin innostui juoksemaan Vekun kanssa.

Sitten päästettiin myös Karkki mukaan tarhasta.

Pikaloma

Käväistiin mökillä nukkumassa yönseutu, kun haettiin hiukan kiviä Japanilaiseen puutarhaan. Tällä kertaa sattui kameraankin tallentumaan muutama muisto.
 

Luoksetuloa ja ohituksia

Tänään luettuani Hiisin-blogia satuin menemään Veli-Matti Ahosen pennun luoksetuloa koskevaan artikkeliin ja tänään iltalenkillä kokeilinkin kyseisiä ohjeita. Alkutuntuma on että Vekku hakee enemmän kontaktia, kun tekeekin tuon kutsun silloin kun koira hakee kontaktia. Vekku pysyi myös jonkin verran lähempänä, joskin makupaloina olleilla maksan paloilla saattoi myös olla osuutta asiaan.

Tottelevaisuuskoulutus

Kontakti ovella
Alkuun harjoiteltiin ovesta kulkemista siten että koira pitää kontaktia yllä. Tämä meni kohtuu hyvin vaikka paikalla oli uusi uroskoira.

N:s oppitunti

Kontakti
Aluksi harjoiteltiin kontaktia sisällä. Olin varannut naksut mukaan, kun koen että se auttaa erityisesti minua itseäni keskittymään koulutukseen. Eikä Vekkukaan tunnu asiaa pahakseen pistävän. Heti sisälle mennessä Vekku koitti että saako täällä porsastella, mutta kun estin päälle hyppimisen polven nostolla niin koirahan kävi istumaan ja katsoi että "mitä häh" palkkasin heti kontaktista ja tämän jälkeen Vekku alkoi tarjoamaan kontaksi suht koht tiheään.

Hurjastelua huhtikuussa

Parin kuukauden treenitauko on vierähtänyt lumien sulamista odotellessa. Koska ne lumet lähtee ja tulee ihanat kurakelit?? No nyt! Olemme käyneet suht ahkerasti koirapuistossa, joten toisia koiria on tapailtu ja metsässäkin on viiletetty vapaana lähes päivittäin. Turkkiin kertyy mittava kokoelma havunoksia ja neulasia, joten turkin alasajo on nyt enemmän kuin ajankohtainen.

Piiloleikki metsässä

Läheisestä metsästä löytyy oiva mäkimaasto piiloleikkiä varten. Emme ole aiemmin juuri piilosta leikkineet, mutta nyt oli mahdollisuus siihen. Aika helppoja tehtäviä tehtiin innokkaalle Vekku-pojalle.

Talvisia kuvia Kittilästä

Naarasteeri nousu edestämme lentoon kiepistä.

Pentukurssin tasotesti

Pentukurssi on nyt käyty. :)Saimme viimeisellä kerralla näyttää osaamisemme ja vastapalkkioksi kymmenkohtaisen a,b,c,d asteikolla tehdyn arvioinnin kera kommenttien. Arvioinnissa a vastaa sitä, että koira osaa homman, d sitä, että ei osaa. Olemme juuri alkaneet opetella käskystä seisomista, joten se pisti Vekun pään vähän pyörälle: aikaisemmin istuminen onnistui loistavasti. Ohimenevä vaihe siis! ;)

Hui kauhistus

Nyt ne möröt ovat saapuneet. Tässäpä listaa pelottavimmista asioista joita pitää haukkua lumiukko, lunta kolaavat ihmiset, muovipussit (paitsi jos niissä on ruokaa). Näille kaikille pitää haukahtaa muutaman kerran. Lisäksi nykyään unessa juostaan ja muristaan sekä äännellään huomattavasti enemmän kuin ennen. Yleisesti ottaen ympäristöön reagoidaan herkemmin kuin ennen.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Vekku-perro